perjantai 22. marraskuuta 2013

Tsi-kantopaneeli takkiin


Tänään sain aikaiseksi viimein ommella toisen kantopaneelin suosikkitakkiini :) edellinenhän oli pelkästä fleecestä tehty versio, ihan kiva sekin, muttei niin lämmin tai sadetta pitävä kuin märkään syksyyn tarvitsisi. Ostin sitten Eurokankaasta metrin palan ulkoilukangasta, fleeceä piti olla kotona. Ei vaan ollut enää turkoosia tarpeeksi, joten vuoriksi tulevana sain tyytyä pinkkiruskearaidalliseen versioon ;) ulkoilukangas on tommonen petrooli väriltään, ei löytynyt palakankaista kivaa turkoosia, joka olisi ollut pinnoitettu sisäpuolelta.


Vetoketjukin löytyi taas Eurokankaasta, sattumalta siis oli samaa merkkiä (Coats Duet Opti) kuin takin (Rukka) oma vetoketju, katsoi vain oikean numeron. Hassua kun piti myymälän tätiä opastaa löytämään oikeanlainen. Oikealla olevassa kuvassa alempana ensimmäinen versio, turkoosia fleeceä ja tummanruskea vetoketju. Tästä ulkoilukankaisesta versiosta tuli vähän leveämpi, koska kangas ei jousta yhtä paljon kuin pelkkä fleece.


Muuta ei sitten tarvitsekaan :) vielä on ajatuksen alla tekisinkö kiristysnyörikujan vielä noin lapsen kaulan kohdalle, vai jätänkö tuollaiseksi. Heijastinkuvan ajattelin ommella vielä keskelle paneelia, jotta näkyisimme asiaankuuluvasti :) Huppu muuten muodostuu paneelin yläosasta vetoketjun avulla.


muoks. 31.1.14: lisäsin tosiaan pyöreän mallisen heijastintarran keskelle yläselkää, ei tarvinnut ommella ja näin tehdä reikiä päällikankaaseen. myöskään reunoja ei ole viimeistelty, ja hyvin on pelittänyt tämän talven :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti