Wraptai |
Viimein, 40 raskausviikon tultua täyteen, aloin ompelemaan vauvan kantamiseen tarkoitettua välinettä, wraptaita eli neliöliinaa liinamaisilla (=leveillä) olkaimilla. Alkuun tulen kuitenkin enimmäkseen kantamaan pitkillä kudotuilla liinoilla, mutta tokihan sitä pitää yksi vauvakokoinen neliökin olla ;)
Samalla aattelin kirjoitella summittaiset ohjeet, joissa on varmasti puutteita, kun ei hapanaivoilla kaikkea muisteta. Nämä ohjeet koskevat vain tätä neliötä näillä materiaaleilla, enkä takaa kenenkään tekeleestä turvallista enkä ergonomista (vaikka sitä nämä todennäköisesti ovat, edellisten kokemusten perusteella). Omalla vastuulla siis ;)
1. Materiaalit
Materiaaleina käytin tällä kertaa puuvillaista verhokangasta (joskus muinoin Anttilasta hankittua ihanan syksyistä metsäkangasta) paneeliosaan ja vahvaa puuvillavohvelia olkaimiksi ja vyötäröhihnaan. Kuvasta näkee kaavaakin, jonka tätä varten ähersin, se on siis melkein neliö lukuunottamatta yläkulmiin leikattuja olkahihnojen paikkoja ja alareunan "peppulaskos"lisäyksiä. Paneeli on lopulta n. 40cm korkea (eli sama kuin Manducassa paneeli auki) vyötäröhihnan yläpuolelta yläsaumaan mitattuna, tähän sitten huppu lisäksi. Leveydeksi jäi jonkin mittavirheen vuoksi 35cm 36cm sijaan, mutta se nyt on melko samantekevä. Tähän oli alhaalla lisänä 3cm per sivu laskoksiin. Muut mitat oikeiden osioiden kohdalla.
Näkyvien kankaiden lisäksi pehmikkeet eli 2 pientä palaa jalkojen tukemiseksi ja isompi n. 58cm leveä palanen josta tui nelinkertainen pehmike vyötäröhihnaan.
2. Olkainten valmistelu
Päätin valmistella olkaimet ensiksi. Eli mulla oli 80cm leveää puuvillavohvelia, jonka puolittamalla sain kaksi n.2,2m pitkää olkainta. Toinen reuna oli jo päärmätty, mutta taitoin senkin kertaalleen, kun muut reunat taitoin 2 kertaan, n. 1cm leveinä. Näitä reunoja en huolitellut ennen kääntämistä, laiska kun olen. lopullisten olkainten koot n. 37cmx2,2m, joissa häntäpäässä tehty viistotukset solmun pienentämiseksi. Paneelin sisään tulevat osat jätin huolittelematta, näistä lisää kiinnityskohdassa.
3. Huppu
Hupun ompelin seuraavaksi. Eli leikattuna mulla oli paneelikankaasta ja vohvelista huput (ihan summamutikassa jäljelle jääneestä palasta leikatut), jotka tartti ommella takasaumasta kiinni. Sitten sisäkkäin ja hupun etureuna kiinni, muistaen laittaa narut sivuille (ensimmäisen muistin, toista en heti ;)) Kääntö ympäri ja päällitikkaus vielä etureunaan. Hupun alareuna tulee olla noin yläreunan levyinen, eli mulla n. 20cm. Naruina mulla oli poikkileikattu musta kengännauha :)
4.Paneelin ompelua
Paneelin kimppuun seuraavaksi. Ensin ompelin peppulaskokset, molempiin paneelinpaloihin 2 kpl samalle etäisyydelle keskeltä. Mulla nämä ovat alareunastaan 3cm (kahtia taitettuna 1,5cm) ja n. 13cm korkeita alareunasta (siitä mikä tulee olemaan vyötäröhihnan yläpuolella), loppuosa jää paneelin sisälle.
Seuraavaksi sivusaumat, eli paneelit oikeat puolet yhteen ja 2cm saumavaroilla paneelit yhteen. Olkainten kohdille ompelin uloskääntyvät saumat.
Samalla kiinnitin hupun yläreunaan. Tässä vaiheessa kaikki reunat vielä huolittelematta.
5. Olkainten taittelu
Ennen olkainten kiinnitystä piti olkaimet laskostaa sopiviksi 10cm aukkoonsa. Tällä laskostuksella saa myös mukavuutta olkapäille, useampi kangaskerros pehmittää. Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä pehmustetut alkupäät, mutta ajattelin sen olevan tarpeetonta pientä vauvaa kantaessa.
37 cm taittelu 10cm:ksi kävi multa näin. Noin 10cm annoin jäädä paneelin sisään, joten ompeleet n. 8cm ja aiempaan kohtaan helpottamaan istutusta. Ei tullu ihan identtiset, mutta ei se niin nökönuukaa ole ;)
6. Olkainten kiinnitys paneeliin
Paneeli edelleen nurinpäin, olkaimet sisään oikein päin (ite tykkään että laskostuksen sileä puoli tulee vasten kantajaa) ja nuppineuloin kiinni noin 10cm etäisyydelle tulevasta saumasta. Suoralla ompeleeella ensin kiinni ja sitten vedetään (tarkistuksen jälkeen, että kaikki on ok) ympäri paneelin tiheällä siksakilla, joka varmistaa kiinnityksen. Tuli sitten tiheän siksakin säätökin löydettyä vahingossa, joten piti pariin kertaa ommella toisista kohdista ;)
7. Paneelin päällitikkaukset
Päällitikkaukset noin paininjalan toisen jalan verran sivuun reunasta, vyötäröhihnan yläreunan yläpuolella tulevien jalkapehmikkeiden kohdalla kiersin niiden verran reunasta sisälle päin (parempi kuva seuraavassa kolmikossa). Lisäksi vahvistusompeleet olkahihnojen kohdalle muutamalla ompeleella.
8. Vyötäröhihnan istutus
Tästä vaiheesta en muistanut ottaa montaakaan kuvaa, ja selittäminenkin on hitusen vaikeaa, joten tähän kannattaa ottaa neuvot jostain muualta :) Minulla vyötärönauha on n. 12cm korkea ja n. 190cm pitkä jättäen noin 80cm pitkät hännät sitomiseen.
Ensin kuitenkin kiinnitin pehmikkeen (lopuksi nelinkertaisen fleecen) muutamalla ompeleella vyötäröhihnaan. sitten siksakkasin leikatun reunan kauttaaltaan ja ompelin oikeat puolet vastakkain hihnan reunat kiinni, jättäen aukon paneelille. Tein myös tämän hihnan päihin pienet viistotukset solmun pienentämiseksi.
Hihna oikein päin ja paneelin kiinnitys ensin toiseen puoleen. Vyötäröhihnan ompelu umpeen ja useampi päällitikkaus varmistamaan paneelin pysyminen vyötäröhihnan sisällä, samalla leikatun ja ommellun reunan päällitikkaus koko hihnaan.
Huh, valmista!
Siinäpä se, 3 päivässä noin 2h kertatyöllä tuli tehtyä, mikä oli kylläkin sietokyvyn rajoilla näin rv40+1-3 mennessä ;) Kuvassa koko wraptai, sisäpuolelta ja "päällesidottuna" edestä ja takaa.
Kiva jos kommentoit :) Ja oikein hyvät Uudet Vuodet kaikille! Katotaan aloitellaanko 4 vai 5 henkisenä perheenä ;)