sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Viiden vaatteen viikko ja vastavärihaastettakin


Huh. Ehkäpä kannattaa jatkossakin koota kaikki viikon ompelukset samaan postaukseen, tai viestimäärä vain kasvaisi tolkuttomasti ;)

Viikon 11 aikana ehdin ommella (valmiiksi leikatuista kankaista) tunikan, pari peplumia, hihattoman paidan sekä takin.


Ekana valmistui luvatusti keskimmäiselle 98cm hihaton tunika tyttö ja nukenkärryt velourista. Hiukan likka vierasti vaatteen lämpöisyyttä, mutta josko tuo tulisi käyttöön. Kaava OB 1/16 Havet.


Tiistaina löytyi 4h puhdasta yksinompeluaikaa ja sen käytin jo ylempänä näkyvään takinoloiseen vaatekappaleeseen. Tämä ulkoilutakki koossa 86cm on ensimmäinen yritykseni ommella takki. Kaavana oli vuoreton Huntsman (OB 6/13 92cm alkaen joten kaava pienennetty), joten kokoamiseen käytetty Tosimummon blogin ohjetta. Kankaina sininen ulkoilukangas (jäminä ja uudelleenkäytettynä vanhasta kantopaneelista), ikasyrin sydän velour ja noshin raitajc. Resorit ja vetoketju valittu kontrastin vuoksi olemassa olevista :) tässä siis vaate myös vastavärihaasteeseen Hommahuoneen blogiin.


Kolmantena ompelin tytölle akuuttiin paitapulaan Lumikki-peplumin (OB 1/16) 128cm:nä. Kolmeneljäsosahihat olivat hiukan vieraat, mutta hyvin kelpasi :) lisukekankaana Paapiin pilkut Kangashamstereista.


Pikkujäbä sai yllensä pikasurautuksen Onni-kankaasta jota oli juuri tämän hihattoman verran eikä enempää. Ihanaa ohutta joustocollegea! Tässäkin toistuvat suosikkivastavärini, oranssi ja sininen :) kaava OB 6/13 Tommy, pienennetty 92sta.


Ja viidentenä sain tänään ommeltua iltasella loppuun esikoiselle toisen peplumin, enemmän tunikapituudessa ja lyhyin hihoin kesää silmällä pitäen ;) kankaat kangashamstereiden säpinöistä, resori ja pitsi omista kätköistä.

Ensi viikolla jos viimein pääsis aloittamaan laukun teon ;) pari vaatettakin odottaa vielä leikattuna.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Viikko 10 kujeet

Tällä viikolla tuli ommeltua itelle huppariproto, leikattua 7 vaatteen kaavat ja kankaat sekä ommeltua niistä 2. Hiihtoloma siis ;)




Huppari on tehty Onion 2035 pohjalta. Kangas on erittäin pölyävää nukattua (jousto)collegea Eurokankaan palalaarista. Hupun kaava on OBn Everyday wearista. Täytynee kokeilla muuta seuraavaan ;) ja parannella muutamaa juttua. Tämä oli todellinen proto!


Kaavoja leikkasin lastenvaatteisiin Ottobren numeroista 6/13 & 1/16. Kankaat on enimmäkseen Kangashamstereiden säpinöistä suunnitelmallisesti yhteensopivina ostettu.


Valmiiksi sain tänä aamuna prinsessa-paidan sydänhihoilla. Kaava on perusraglanpaita 1/16:sta. Koko 122cm.


Ja illalla valmistui 1/16 Tropical -mekko koossa 122cm :) molemmat näistä käyttää samaa kaavaa yläosassa, ihan kiva. Takapuoli ja hihat Paapiin pilkkuja, Aku Ankkaa kuosina.


Huomenna jatkunee ompelut ;) ja ei muuten oo puutetta lankavarastostakaan, Anttilassa oli coatsit poistomyynnissä ;) kuvassa toki myös vanhat langat.


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Punavihersokeille toimimaton paita ;)


Hommahuone-blogin maaliskuun värihaaste on vastavärit ja mustavalkoisuus. Jälkimmäisen ehdin vahingossa toteuttaa viime kuussa, joten piti keksiä jotain värikkäämpää.


Esikoiselle on suunnitelmissa ommella muutamakin paita koossa 122 tai 128, ja sattumalta oli Kangashamstereista ostamassani kangaspaketissa punaista ja vihreäpunaista trikookangasta. Näistä kokosin sk 01/09 peruspaidan kaavalla hiukan helmasta levennetyn version. Vielä ei tyttönen suostunut kokeilemaan päälle, joten vain henkarikuvia tarjolla ;)

Katotaan minkä kimppuun seuraavaksi käyn, olkalaukku- vai huppariproton kimppuun :)

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Housuja jälleen, niin pieniä kuin isotkin


Housut taitaa olla mun leipälaji. Ne tietää ompelevansa nopeasti.  Sunnuntaina ompelin tuoreelle siskonpojalle parin pieniä housuja, 56cm trikoo ja collegepöksyt OBn Giant Triangle (6/13) kaavalla. Resorivyötärö oli toivottu :)


Eilen ja tänään ompelin itselleni olohousut Hilcon joustocollegesta (Simply pears, kangashamstereista), johon ynnäsin piristykseksi pinkkiä jfää taskuihin ja mustaa resoria vyötärölle ja lahkeisiin. Kaavan pohjana jotkut SKn lökärit.



Seuraavaksi pitäisi ryhtyä vastavärihommiin ;) eli joko laukut kasaan tai huppareiden tekoon, kumpi nyt inspaa enemmän :)

  
Kuvissa hupparikankaat, aivan ihastuttava appelsiinijf ja purppura nukattu jc.