perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kestovaippa-aika!


Nuorimmaisen kanssa ei olla vielä juurikaan kestoiltu, mutta nyt otan itseäni niskasta kiinni ja aloitamme "ainakin kerran päivässä kestovaippa" kuurin! Jätkä tuottaa sen verran vaippaan tavaraa, että ihan kiva, jos ei jokaista tartteisi roskikseen työntää.  Ekassa kuvassa eilisen Tasku-Nalle, jonka Maitotyttöpaidoilta ostin taannoin kestovaippakirppikseltä. Hyvän kokoinen vaippa n. 3kk, 7kg ja 61cm:lle :) niin ja kokona tässä M.


Tältä päivältä arkisempaa, kakkoselta perityt vihreät Myllymuksutkin ehtii vielä käyttöön. Tuntui tosin naftimmalta kuin Nalle, joten katsotaan miten pitkään näitä käytetään...isosisko siirtyi 4kk:na kokoon L/XL, kun tämä on siis S/M-kokoinen.


Päälle laitoin varmistukseksi lyhyet M-koon HHwoolit. Ihan vain varuiksi kosteusvaurioiden vuoksi ja muutenkin oon näin talvella tykänny käyttää lämmikkeenä :)


Body vielä päälle ja katottu, ettei purista reisistä ja siten mahdollisesti päästä läpi :) tämäkin body on kokoa 74, hitusen vaan hihoista pitkä ;)

Semmosta tällä kertaa, seuraavalla kerralla jotain ompeluksiakin :) ei ehtinyt pääsiäisenä kuin leikkaamaan kankaita...

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Aivan ihanat olohousut


Epäonnisemman imetystopin jälkeen kaipasin jotain rennon helppoa tekemistä. Nämä joustofroteiset olohousut olivat olleet jonkin aikaa työjonossa joten tartuinpa kiinni :)


Kaavana pohjalla on SK2/2007 olohousut, joita on vyötäröltä pisaran madallettu ja lisätty 20cm korkea resori. Lahkeet katkasin niin pitkiksi kuin 74cm kankaasta riitti ja laitoin n.10cm resorit jatkeeksi. Tarkoitus olikin tehdä kesäkelpoiset pöksyt jotka yltäisivät pohkeeseen. Oliko nämä nyt sit caprit vai polvihousut, en tiiä :)


Taskut tein molemmille puolille. Paikka/päällitaskut, jotka kokonaan reunustettu pinkillä resorilla. Ekaa kertaa tämmöinen :) ei kaikkein kaunein, mutta ihan pätevä.


Kuten Maitotyttöpaitojen (ja monen muun merkin vastaavissa) JaJa-housuissa, vyötäröresorin voi kääntää kaksinkerroin tai pitää suorana.


Kankaina Myllymuksujen liilaa joustofroteeta ja Iloisesta kettuliinista tilaamiani resoreita.


ihanat olohousut sain kesäksi, ja saatanpa tehdä toiset lyhyet ja yhdet pitkät vielä kesäksi juuri Kangashamstereista ostamastani luomujoustofroteesta :P ja monta muuta vaatetta työlistalta...;)

Ensi viikolla lomailemme pääsiäisen ajan pohjanmaalla. Sitä ennen vielä erään 3kk neuvola ja mahdollisesti isomman tytön silmälasit tulevat!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Epäonnen imetystoppi ja pipo päälle


Tuli ommeltua taas. Imetystoppi joka tuotti tuskanhikeä (oikeasti). Pipo joka on mulle liian ahdas :P


Kaavana joka tyypin kaavakirjan toppi koossa XL, joka oli lopulta iso kaikkialta paitsi tisseistä sopivahko. Tämä vaati muutaman muutoksen...Kankaina Noshin pallotrikoo, Kvk:n oma trikoo sekä Myllymuksujen resori. Tissinalusresorin sisälle laitettu kuminauha.


Tässä tilanne ennen korjauksia ;) Toppia ommellessa onnistuin jättämään keskarin neulankiristimen (siis se joka pitää neulan paikoillaan) ja yläpuolisen rungon väliin...auts. Vielä hiukan kosketusarka, mutta taisin selvitä ilman murtumia :)

Mut sentäs pipo mahtui lopulta isommalle tytöistä :)

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kestovaippakirppis


Olipa tässä sunnuntaina aikaa käydä aamusella pojan kanssa Kestovaippayhdistyksen Itä-Suomen paikallisyhdistyksen kestovaippakirppiksellä. Paikalla oli myös paljon tuote-esittelijöitä (mm. Pikkukirpun pitäjä, Maitotyttöpaidat, Pumpelo&Höppiäinen, Tirsokas ja Hahtuvahullu). Kaunis kevätpäivä houkutteli paikalle mukavasti väkeä.

Matkustimme paikalle sunnuntaiaamun hiljaisella paikallisliikenteellä. Ihanan hiljaista ja rauhallista :) Harmi vain kun pikkupoikaani vaivaa nuha, mutta minkäpä niille mahtaa. Villaliinassa oli mukava matkustaa :)

Kirppikseltä ostin pojalle pari vaatetta, ja Maitotyttöpaidoilta muutamankin jutun....:D paikalta lähdin hakemaan JaJa-housuja, ne ostinkin mustana ja froteisena. M-koko oli aivan passeli, hyvän mielen housut siis ;) extrana lähti pari pilkkahintaista tilkkupussia froteita sekä TaskuNallevaippa pojalle M-kokoisena. Mitäs me ämmät :D

Mukava oli käydä :)

torstai 12. maaliskuuta 2015

Housupäivitys


Tyttöjen housut tarvitsivat osittain päivitystä. Joten isosiskon kahdet housut muokattiin sopivimmiksi vaihtamalla kuminauhavyötärö (joka ei mahakkaalle oikein sovi) resoriin (onneksi oli vielä samoja värejä jäljellä kuin housuja tehdessä :)), n. 10cm korkeaan. Ruskeat ovat valokuvaukseen tehdyt velourit pitkillä käänteillä, oranssit joustofroteesta lyhyemmin resorein. Kaavana näissä molemmissa taisi olla SK 11-12/XX.


Lisäksi pikkusisko sai uudet housut tuoreesta Myllymuksujen vihreästä joustofroteesta ja resorista :) sama kaava kuin vanhemmissa collegehousuissa, pisaran pitemmät vain tuli, mutta neiti käyttää ko. kokoa (86) oikein sujuvasti vielä ollen alle 85cm pitkä. Kaavana pohjalla tuttu OB 6/13 Gia
nt Triangle.


Jonossa olisi monen monta työtä, saa nähdä mistä innostuu seuraavaksi...yksi hidastaja on resoritilaus, josta löytyisi ainakin yhteen työhön odotettu resori :) Ehkäpä joku trikootoppi itelle välissä?

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kierrätetty yksisarvispaita


Ostin taannoin Kangashamstereista FB:stä muutamia digiprinttejä. Yksi niistä oli pinkkisävyinen yksisarvispalanen, josta piti kyllä tehdä isosiskolle jotakin :) Piti vaan keksiä kangas johon yhdistää, koska kangasta ei ollut kuin vajaan etuosan verran.


Kankaaseen yhdistin oman vanhan Onlyn topin, josta pystyin hyödyntämään helman päärmeen tytön paitaan (lähes täysleveänä) :) Kaavana Pretty Basic raglanhihainen paita  OB 6/13 116cm:nä. Mallia muokkasin tunikamaiseksi leventämällä alaosaa, hihat jätin lyhyeksi. Katotaan millon neiti suostuu sitä testaamaan ;)


lauantai 7. maaliskuuta 2015

T-paita joustofroteesta imetykseen

Jes, jälleen alle viikossa kasaan kyhätty vaate :) ei tulis montaa kuussa, jos tätä tahtia tekee ;)
Eli tuli tehtyä taas imetysvaate, t-paita tällä kertaa. Alunperin tästä piti tulla pitkähihainen valkoisilla trikoohihoilla, mutta säästänkin kyseisen trikoon toiseen paitaprojektiin, johon on tulossa käpysen Dodo-jerseytä :)
Nyt sitten lisäsin samasta kankaasta lyhyet raglanhihat, joihin tuli suosituksesta resoripidennykset. Kaula-aukko ja luukun molemmat reunat on huoliteltu resorilla myöskin. Alapuolessa on noin sentin käänne ja päälliluukussa n. 4cm korkea resori.
Paidasta tuli melko timmi, mikä on ihan kiva löpöjen boobien jälkeen...trikoosta tehtynä ei ehkä tuntuis näin makkarankuorelta ;) tämä paitahan on tehty samasta Metsolan joustofroteesta kuin edellinen imetystoppi, sydämet yhdessä.
Kaavana JTKK:n raglanpaita koossa XL...

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

TSI: Vakosamettihousut iha itelle

Tadaa! Sain valmiiksi ommeltua viimein nämä suureen tarpeeseen tulleet vakosamettihousut :) Pikku prinssimme 2kk päätti ottaa hyvät nokoset tänään erillään minusta, joten piti se aika sitten käyttää hyödyksi toisenkin muksun nukkuessa ja kolmannen levätessä.

Kaava- ja kangastiedot edellisessä postauksessa :)



Anteeksi nämä rujot kuvat, mutta esittelevätpähän housut :P ekat ompelemani joustamattomasta kankaasta tehdyt aikuisten housut. Koko n. 44 (vy n.90, lantio n.110) .Taskut sivuilla, resorivyötärö narukiristyksellä ja narusäätö lahkeissa (saa -70-lukuluaisittain isoiksi (ympärys 60cm) tai supistettua käytännöllisempään sumppuun ;) Lahkeet jäivät vielä löysähköiksi ja mukaviksi, sivuilta pitäis ottaa pikkasen vielä sisään taskun alapuolelta. Ja jotenkin pitäisi päästä eroon kaikesta irtonukasta mitä projekti sai aikaan ;)

pieni ompeluvirhe = taskunsuu hintsun pieni :P

resorivyötärö narukiristyksellä

lahkeet sumpussa ja avattuna
Mutta kaippa näillä voi kaupungille lähteä?

vakosamettihousut

maanantai 23. helmikuuta 2015

Kun ei kaupasta saa...

...niin tehdään itse :) eli itselleni "kaupunkikelpoiset" housut, tällä kertaa vakosamettiset, joita ei pahemmin kaupassa näy. Tai sitten ovat kalliita/oudon mallisia/ei kokoja...pikkuisimman tultua on äipälle tullu housupula ;)


Nämä ovat vielä kesken, koska kaipaavat hiukan kavennusta ulkosivusta ylhäältä polveen. Lahkeista tulee pussittavat ja vyötärölle säätönarullinen resori, mikäli semmoisen saan ommeltua kasaan :)


Kangas on SPR kontin 3e/kg kankaista viimeinen samettipala, johon leveän kaavan mahduttaminen oli kyllä taitoa vaativaa ;) Kaavana näissä on pohjalla Suuri Käsityölehti 2/2007 reisitaskuhousut, joissa oli tarpeeksi leveä kaava minulle :) lehden samettihousujen kaavakin olisi ollut kiva, mutta kapea. Lehdessä on myös lökärikaavat, joilla tulen tekemään jc-housut resorein. Niin ja ne reisitaskuhousutkin kunhan löydän oikeanlaisen kankaan :)

Onneksi pikkuisin antaa ommella edes silloin tällöin :) tänäänkin poju nukkui niin, että sain vierellä ommella kaikki pääsaumat housuihin!

pikkuveli 7,5vko
Pikkuveli onkin kohta jo 2kk :) nopiasti aika kuluu...

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Sydämellinen imetystoppi


Viimein valmis! Noin kuukauden verran meni aikaa tähän, kiitos pienen pojan ;) Kangas Metsolan Sydämet yhdessä joustofrotee, resori Kankaita.comista. Kaavan pohjana Joka tyypin kaavakirjan peruspaita topiksi muutettuna ja tutulla imetysluukulla. Lämmin näin talvella ja tuli mukavan ihonmyötäinen, eikä löysä niin kuin monet imetysvaatteet ovat.


Seuraavaksi sitten varmaan esikoiselle pilkkuhame ja sitten pitkähihaisen imetyspaidan kimppuun :) kunhan joskus ehtii, sauma sillon tällön :D