Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metsola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metsola. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Sydämellinen imetystoppi


Viimein valmis! Noin kuukauden verran meni aikaa tähän, kiitos pienen pojan ;) Kangas Metsolan Sydämet yhdessä joustofrotee, resori Kankaita.comista. Kaavan pohjana Joka tyypin kaavakirjan peruspaita topiksi muutettuna ja tutulla imetysluukulla. Lämmin näin talvella ja tuli mukavan ihonmyötäinen, eikä löysä niin kuin monet imetysvaatteet ovat.


Seuraavaksi sitten varmaan esikoiselle pilkkuhame ja sitten pitkähihaisen imetyspaidan kimppuun :) kunhan joskus ehtii, sauma sillon tällön :D

maanantai 26. tammikuuta 2015

Ompelusuunnitelmia ja vähän liinailuakin

Liinassa piilossa
Vauvan hoidon, isompien huomioimisen ja arkihommien lomassa ei ole juuri ehtinyt käsityöhommia miettiä. Vielä en ole kokeillut vauva liinassa ompelua, taitaisi säikähtää toinen ja toisaalta ei sitä aina tarvitsekaan ommella :) Yläpuolella tuli hetken kokeiltua vitosen Girasol Amitolaa kietaisuristissä, pelitti ja poju kuikuili minkä ehti. Tässä tosin ujompi hetki :)

Metsola joustofrotee palasina
 Suunnitelmia ompeluksiin olisi kyllä ja kahteen paitaan (yllä) leikattu kankaatkin. Toinen on imetystoppi punaisilla resoreilla ja toinen tulee olemaan alla olevan kuvan mukaisesti valkoisella trikoolla ja resorilla (KVK)  höystetty raglanhihainen imetyspaita/tunika (riippuu laitanko resorin helmaan vai en?). Muitakin värivaihtoehtoja mietin mutteivät loksahtaneet...Topista on tällä hetkellä tehtynä kankaiden leikkuut ja resorien nuppineulotus etukappaleisiin. Vähän kerrassansa etiäpäin....Pikkuveli kun sattuu olemaan melkomoista syömärilaatua, ja tokihan näin saakin olla näin ekojen viikkojen (kuukausienkin) aikana :)

imetyspaitasuunnitelma
Lisäksi tuli tilattua alekankaita, huoh. Vaikkei mulla oo ees aikaa ommella! No joka tapauksessa, tullut on jo Noshin vaaleansinistä pallotrikoota VauVauvalta, tulossa ovat Noshilta raitatrikoota nuoremman leggareihin ja joustocollegea ehkä itselle huppariin. Tai johonkin ;) Vielä lisäksi tilasin postikuluttomuustarjouksella Myllymuksuilta paria joustofroteeta, kilon resoria ja yhden ainokaisen (tarjous)lankarullan ;) Kaippa näistä jotain saa aikaiseksi?

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Apila-tunika itselle


Tästä lähdettiin, eli tulevaan Apila-tunikaan kaava. Kaavan piirsin Joka tyypin kaavakirjasta trikoopuseron XL-koolla. Hetken aikaa arvelutti riittääkö rinnanympärys (kaavan 104 vs. mun 111cm), mutta loppujen lopuksi en tehnyt muutoksia siihen kohtaan, vaikka hyviä vinkkejä OE:ssä sainkin. Helmaa kyllä levensin reilusti ja seuraavassa leikatut palaset :) Pituuttakin lisäsin eteen 15cm (+kääntövara) ja taakse sitten enemmän...


Valmista tuli tänään, kun eilen hyvässä vauhdissa ollut tekele jäi kesken kaksoisneulan katkeamisen vuoksi. Hyvinhän tuo keväästä saakka oli pelittänytkin, kun vasta nyt syksyllä sitä enemmän otin käyttöön. Eilen hain jo uuden Kone-Minnasta, auts kun kirpas 8e Schmetzin neulasta...

Kuvia valmiista, niin seinällä kuin käyttäjänsäkin päällä :)


Sovituskuvissa laitoin narun kokeiluksi ja toimisi siis hyvin, pitänee keksiä joku parempi versio siihen? Samaa kangasta, valkoista kangasta vai ihan vaan jotain narua? Vikassa kuvassa jätin narun pois.

Vähän olisi fiksattavaa, niskaan jouduin tekemään vekin lörpötyksen vähentämiseksi, käsiaukot jäi pisaran isoiksi 0,85 kertoimen vuoksi (mutta kaula-aukossa sitten 0,7 ja se onneksi toimi) ja helman käännöksessä kaksoisommel pussittaa hiukan keskelle, liekö ollut liian kireällä?



Kaiken kaikkiaan ihan jees, mahtuu ainakin maha mukaan ;) toivottavasti sopii myös myöhemmin, tosin imetysaikaan en oleta tätä kauhiasti käyttäväni.