keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Mamman mukavuushousut ja ompelumesta :)


Vapaa-aamupäivän kunniaksi hoidin alta pois yhden tarveompelun. Lähtötilanne oli n. 8-10v sitten hankitut josefine ohuet college/trikoohousut (vissiin jotkut jumppahousut, sarjaan kuuluu myös paita, olisko ollu joku ilmaislahja?), joissa oli suht leveä kuminauha vyötäröllä eli erittäin epämukavat näin pallomahana. Käyttöiän loppupäässä ovat jo muutenkin, joten hyvä operaatiokohde vielä viimeisiin kahteen odotuskuukauteen.
Ohjeena käytin Fagerwear-blogin diy-ohjetta pallomahalle housut. Ohje oli alusta alkaen tehtäville mammalegginseille, mutta lähinnä tarvitsin osviittaa sopivista mitoista ja tavasta. Alunperin piti tehdä vyötäröosa resorista, mutta Kankaita.comista tilatut resosrit olivatkin hirmu kapeita, joten niistä en alkanut väkräämään...kankaita siivotessa bongasin sitten t-paidasta leikatun helmapalasen, ja siitä se sit lähti. Helmapala sopivan kokoiseksi (edestä maksimikorkeus mitä  helmaa oli eli n. 24cm, takaa 8cm, vähensin jonkin verran pituutta kun on melko joustavaa kangasta.
Nuppineuloin kiinni mallin mukaan leikattuihin housuihin (eli etsi itselle sopiva korkeus ja leikkaa vinosti taakse pois palanen). Ompelukoneen joustavalla huolitteluompeleella kiinni ja voila, valmis :) joku saattaisi kaivata kuminauhaa (kuten ohjeessa) yläreunaan, mie oon onnellinen ettei purista mistään :) Ylettyy valmiina noin navan kohdalle, korkeammankin olisin tehnyt jos helmaa olisi ollut...housujen vyötäröstä kun lähti jo 3cm vähintään pois kuminauhan kanssa.
Kyllä ovat muuten mukavat, jäivät suorin tein päälle, vaikka pesuakin kaipaisivat...hälläkö väliä kotona ;)


Pahoittelen vaihekuvien puutetta, mutta lopputuloksesta masun kera kuvia :) lattialle laitettuna ei näistä kummosia kuvia saakaan...

Ompelunurkkaus muutti makuuhuoneesta (lähinnä ompelun aiheuttaman kangaspölyn sekä sen etten voinut ommella päiväuniaikaan) olohuoneen nurkkaan keittiön lähelle, nyt kelpaa ommella :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti