Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alba. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alba. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Liinakauppoja

Liinapino 13.6.2014*
Omia liinakauppoja on tullut tehtyä viime aikoina, ihan pinon piristykseksi ja tarpeiden muutokseen. Kolme lähtijää ovat olleet punaiseksi värjätty Girasol, Didymoksen allegro aallot ja Didymoksen Mauvein geckos, se kuopukselle ostettu liina, joka joutui lähtemään vähäisen käytön vuoksi, joten eipä siihen sitten kovin suurta kiintymystä muodostunut.


perusreppu ja keittiö ;)

Kaksi liinaa on tullut tilalle, molemmat Didymoksen Indioita, eli Didy-kiintiö on pysynyt samana ;)
Ensin ostin paikalliselta kaverilta Naturhamppuindion, luonnonvaalean sekoiteliinan, joka on aikasta ihanan pehmeä. Sidottua en ole juurikaan vielä ehtinyt, mutta kyllä tuolla tuommosta vuosikasta 10,5kg kantaa ihan hyvin :)



Toisena tuli viikko sitten Lila-Royal indio, violetti+kuninkaallinen sininen (vai miten sen nyt meni ;)) väreiltään. Tämä liina on osittain pellavaa, ja sekä naturhamppu että LR ovat kesäliinoja varsinaisesti. Eli lämpimiä kelejä (muttei liian, sen olen huomannut, sillä silloin ei vaan jaksa kantaa) odotellessa :) Molemmat liinat ovat 6 mittaisia, ja riittävät niin perusreppuun vahvistuksilla kuin kietaisuristiinkin.

Hissikuvalaatua




Edellisessä postauksessa en maininnutkaan uutta liinailukassia, Liinalapsen Girasol-kankaasta tehtyä Slingyroota. Tämän ostin kaverin välityksellä Lapsimessuilta tarjoushintaan. Muutoin on tosi ihana, mutta kyllä se hihna vaan on liian kapea niihin pieniin renkaisin, eli liukuu jonkun verran. Harkitsenkin nyt, josko modifois hiukan ja paksuntais taustakankaalla hihnaa....


* Ekassa kuvassa siis liinapino tältä päivältä, ja vain kudotut, ei-rengasliinat :)
Didymos Tom 3
Ellevill Jade mild 4-
Girasol Amitola 5
Didymos natur hamppuindio 6
Didymos Lila-Royal pellavaindio 6
Ellevill Norwegian Alba villa 6
Ellevill Jade Royal 6
Ellevill Zara Terracotta 6
Ellevill Norwegian Mie villa 7
Ellevill Zara Sophia 7

kuvassa vasemmalla myynnissä oleva Kokadi Mandalina 5 ;)

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Liina saapui parahiksi....


...omien 30v syntymäpäivien kunniaksi :) eli ennen pääsiäistä tilattu Ellevill Norwegian Alba ilmestyi lähipostiin, lähti siis Norjasta joskus keskiviikon paikkeilla ja eilen maanantaina olisi ollut jo noudettavissa. Harmittaa hiukan, koska olisin ollut eilen kotona postin tulon aikoihin eivätkä edes yrittäneet toimittaa maksikirjettä suoraan kotiin, niin kuin normaalisti...

Ellevillen villaliinat tuppaavat näköjään tulemaan mustissa kangaspusseissa, villainen suoja ei oo ehkä kätevin ;)

Tässä kuvat siis tuoreeltaan paketista ja testisidonnassa perusreppu tiibetiläis/ysvi-vahvistuksin. Kannettava kuopuksemme n. 10,5kg ja 74cm :)


Salamalla oikealla, ilman salamaa alapuolella, vaaleampi puoli.
















"Äiti, mitä sä ostit? :o " On se liina aikasta ihanan pehmeän tuntuinen, puolet merinovillaa <3



Aikasta kivan värinen, rauhallisen vaalea kevääksi/kesäksi :) Tästäpä sitten pesuun seuraavaksi. Käytän Ecover Delicatea, joka sopii myös silkille ja kestovaipoille :)