perjantai 28. marraskuuta 2014

Appelsiinit vai Fiskarsit?

Valmiit!
Tässäpä ne, monen mietinnän kohteet. Aprikoin aikani ja tuloksena on mukavat lökäpöksyt, joihin mahtuu mukavasti ison mahan kanssa. Toivon näille kuitenkin vielä raskaudenkin jälkeen käyttöä, katotaan miten pahasti venyy ;)

Kankaina on EK:n palalaarin ohut puuvillacollege ja saman paikan valkoinen resori. Kaavassa oli pohjana SK 11-12/09 "Olohousut velourista" tai jotkut semmoiset lyhytlahjeversiot. Jouduin siis muutoksia tekemään, lahkeiden pidentämisen lisäksi myös vyötäröosa kaipasi muutosta, ja taskutkin halusin lisätä. Siinäpä ne kolme ongelmakohtaa myöskin ;)

Taskun teon arvailua
Tästä taskusuunnitelmasta lähdettiin liikkeelle, ja seuraavaan päädyttiin (eli aivan kuvan mukaiseen, mutta taustakangas samaa kuin housukangas).


Taskun ohje suurinpiirtein siihen saakka mitä tapahtui ennen kuvia, ja kuvia seuraamalla voinee päätellä loput. Olisin ommellut kaksoisneulalla, jos olisin ensin löytänyt sen (lopulta kyllä) ja jos olisi ollut oranssia lankaa toisellakin rullalla...Olen melko tyytyväinen tuohonkin, kahdella joustavalla suoralla ommeltu siis taskun reuna.

Taskujen jälkeen oli helppo osuus, ja samalla myös pitkäveteisin osuus. Sitä kun on tottunut lastenvaatteita ommellessa ettei saumojen ompelu kestä kovin kauaa. 4 pitkää aikuisten housun saumaa oli kyllä plääh. Alalankaakin joutu pari kertaa kelata lisää :D Onneksi on Karnaluksista hankittuja lankoja (1000m/rll), joten riittää kevyesti.

Vyötäröresorin kanssa pähkäilin jonkun ajan, ja lopuksi siitä tuli valmiina edestä n. 30cm korkea ja takaa pari senttiä vähemmän. Housukankaassa on enemmän korkeuseroa taka ja etuosan välillä.



Lahkeet tuottivat seuraavaksi päänvaivaa. Ompeluelämässäkin tätä kysyin, ja päädyin sitten vähiten suosittuun vaihtoehtoon :D Kuminauhakuja ja sinne n. 30cm kuminauha (lev 5mm). Hivenen liikaa lyhensin samalla ja joustavalla suoralla kun ompelin niin ei houkuta kauheasti purkaakaan...katotaan siis jäävätkö loppuajaksi noin. Tärkeintä kuitenkin on etteivät jää kantapään alle ja pysyvät myös polvitaipeessa tarvittaessa (kuten lapsia suihkuttaessa, testattu!).

Siinäpä ne :)

Lähes valmiit pökät ja rv35+5 massu ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti