tiistai 3. lokakuuta 2017

Softshelltakki TuulaMaria-kaavalla


Kävi tuossa kesäheinäkuussa niin, että Kaavapajalla ja Puuhakaspajalla oli kaavakisa. Osallistuin siihen suunnittelemalla ulkotakin, jollaisen kaavaa olin kaivannut. Kuinka ollakaan, voitimme yhdessä toisen kilpailijan kanssa! Meillä oli molemmilla samantapainen suunnitelma, jotka yhdistettiin yhdeksi finalistiksi. Ihan mahtava juttu oli voittaa kaavan (joka saapui syyskuun alkupäivinä) lisäksi myös lahjakortti ja tavaralahja Puuhakaspajalta.


Kuukausi siinä meni sitten kuitenkin ennen kuin sain takin valmiiksi. Pienten kangasongelmien jälkeen sain riittämään tämän 2m palan Myllymuksujen meleerattua, vaaleanruskeaa softshelliä. Kankaassa on nurjalla fleece, joten päätin jättää vuorittamatta huppua, taskuja ja hihansuita lukuunottamatta.



Valitsin kaavasta pitkän ja A-linjaisen mallin. Tässä on etu-ja takamuotolaskokset, rintamuotolaskokset, päällitaskut ja huppu. Ompelumanian merkin sain ujutettua toisen taskun kylkeen. Tarkoitus olisi vielä lisätä heijastavaa materiaalia joihinkin kohtiin. WWF vetoketjuheijastimen lisäsin ylempään vetimeen, tässähän on tosiaan 90cm kaksisuuntainen vetoketju.


Isäntä toimi ulkokuvien ottajana, ilmeet on just sitä laatua 🙄 mutta näkeepi takin kokonaisuudessaan.






Olen takkiin kokonaisuutena melko tyytyväinen, mutta muotolaskoksiin, taskuihin ja hupun muotoon en ole tyystin tyytyväinen. Pitänee seuraavaan, mahdollisesti villaiseen, muokata hiukan ;)

Näin sain kaikki valmiit postailtua näin sairasloman kunniaksi, muuta kun ei oo viikkoon jaksanut tehdä :/ Takki valmistui juurikin viikko sitten.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Vika kooste. Toistaiseksi


Ei näemmä pahemmin oo alaosia tullu tehtyä, riittänee parin edellisvuoden tekeleet ;)
Hame vapaasti leikattu 60*TL joustofroteesta. Taskut ja resorivyötärö, helmassa kumilankaa. Näitä on pitänyt tehdä toinenkin.
Housut on Noshin Bikerit SK 5-6/15. Kahta eri Noshin farkkucollegea.


Hattuja hattuja. Ylävasen sytomyssykeräykseen KYSsille. Kolme seuraavaa Siskot myssyjä lanseeraukseen, tehtiin näitä Ompelumaniassa.
Alimmat kaksi itselle, Daalia lippapipo ja testihattu 4/14(? Olikohan) SK lehdestä. Kesällä kaipas lierihattua. Tämä kyllä peittää, mutta farkusta tehtynä turhankin kuuma.


Viimeisenä itse asiassa maaliskuun alussa valmistunut tankini. Tässä oli pohjalla Freyan tankini (tuo värikäs osa), jossa on kiinni kaarituelliset ohuet kupit. Eurokankaasta löytämästäni lycrasta tein uudet olkaimet vanhan narun tilalle (noiden sisällä kuminauhaa koko leveydeltä ja pituudelta) ja helmaan tuplakankaisen pidennyksen. Vähän mukavuutta uimahalliin vaikka päällesaaminen onkin aikamoinen ponnistus :D

Siinäpä koosteet joissa 6kk työ. Seuraavaksi esittelen uuden takkini...

perjantai 29. syyskuuta 2017

Yläosia itselle ja kahdelle elämäni naiselle


Päivikkejä. Tai no yksi Päivi. Mitä ne sitten ovat? No, ne ovat Puuhakaspajan kaavapaketista :) kiva hupparikaava, jossa kaksi eri pituutta ja huppu/kaulusvaihtoehdot.
Paita oli koeversio appelsiinivelourista. Paratiisin puutarha yönsininen joustofrotee kaaritaskuilla ja resoreilla.
Alavasen Lillestoffin farkkutrikoo/collegesta kantatuin hihansuin ja päällitaskuin (oli koko kesän käytössä) ja alaoikea Versonpuodin farkkujoustocollegesta kaaritaskuin ja käännetyin hihansuin.


Toppeja tulee paljon käytettyä. Nämä on kaikki paitsi vika tehty omille mitoille sovitetulla kaavalla SK 5-6/15 maxista.
PP jadenvihreä, Majapuu perhonen, Verson puodin ompelukerhokangas Rauduskoivu, Käpysen Vaarallisilla vesillä, PP syklaami ja vika anopin viskoosista leikkaama ja mun ompelema OB kaavalla tunika.


Ja sitten miu mekot 😍 Tyyne-Esterin Marokko jc, Verson puodin ok-kangas, Ehta raitajc, Verson puodin Folk ja Tyyne-Eserin Marokko jc. Viimeisenä on äidilleni keväällä Ommellisen Daaliasta ompelemani mekkonen. Kaava on muistaakseni Tyyne-Esterin Aini.

Seuraavaksi sekalainen satsi toisella kertaa :)

Miehille ommeltuja vaatteita


Ilmeisesti en ole ollut kovinkaan lahjovalla päällä, kun 7kk aikana en ole ommellut kuin kolme paitaa (joista viimeinen veljelleni 30v lahjaksi) ja kahdet boxerit :P


Paidan kaava Joka tyypin kaavakirja 1stä ja boxerit Kangaskapinan ilmaiskaavalla. Liilat boxerit ovat lycraa ;)

Seuraavaksi naistenvaaatteita.

Vaatteiden ompelukoosteet jatkuvat


Sekalainen pläjäys tällä kertaa ;) ei oo housuja pahemmin tarvinnut ommella :) 2×98, 134, 2×98 sekä 98.


Pikkumiehelle on aika tehdä alkkareita. Ekat on uikkarit, ommeltu kiireessä mun vanhasta tankinibikineistä. Boxerit OB jostain viime vuotisesta kaavasta.


Tilkkuja on tullut tuhlattua tyynyliinoihin. Tässä itelle, keskimmäiselle sekä kuopukselle. Hiukan muotopuolia, mutta mitäs pienistä.


Työkaveri pyysi, jos tekisin uudet päälliset vanhoihin nukenrattaisiin :) samalla tekasin omiin samanlaiset kuin kuvassa vasemmalla.

Seuraavaksi miesten vaatteita :)

torstai 28. syyskuuta 2017

Pitkästä aikaa Liinapolulla


Syksykin ehti tulla ennen kuin jaksoin palata takaisin blogin pariin. Viime postauksesta on 7kk ja rapiat, jotenkin tuntunut olleen kevät ja kesä kiireisiä. Mutta ei niin hektisiä, etteikö ompelemaan olisi ehtinyt ;) täytyykin nyt kirjoitella muutamat koostepostaukset tehdyistä käsitöistä.


Poika on sen verta kasvanut, että kesäksi tuli jokunen t-paita tehtyä. Tässä kekkosia, raitilla ja miina&manu, kaava perus raglanpaita OBstä, koko 98cm.


Lentävät Martit pääsi pitkähihaiseksi. Autot on kyllä ikisuosikki :)


Pojalle vielä muutama yläosa, tilkku t-paita 98, SKn bombertakki reilu 92, työkonepaita, traktori teeppari, dinoteeppari ja iki-ihana Kuha collegepaita kaikki 98.

 
Tytöillekin on tullut tehtyä, tässä 4veelle ommellut. Tästä huomaan juuri puuttuvan pari paitaa, mutta olkoot 🙄 koot näissä noin 110cm.



Viimeisenä tähän postaukseen tehtynä kohta 7veen paidat ja mekot. Koko aikalailla kaikissa 134cm.

Seuraavassa postauksessa loput lapsille ommellut asiat.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Helmikuun tuotokset



Helmikuu on tuntunut jotenkin pitkältä. Alkukuun sairaalareissut pojan kanssa lienee osasyy. Mutta oon mie näköjään ehtinyt ommellakin ;)


Jumppatoppi. Treenitoppi. Mikä vain. Urheilukankaasta (lycra) tehty timmi vaate, johon kehitelty väljyyttä takakolmiolla. Sisäänrakennetut liivit apuna käyttäen vanhoja liivejä.


Sisäkuvia ja muita mokauskohtia ;)
Mut hei, tää toimii! :) kaavana oli erittäin paljon muokattu pinterestlöytö ja oma toppikaava.


Likka valitellu kylmää eskarissa, joten ompelin tämän ihanan herkkuvärisen joustocollegetakin OB 1/16 peplumpaidan kaavalla. Koko 134cm, jotta alle mahtuisi paita.



Kierrätystyönä tossut vanhasta huovuttuneesta villapaidasta. Lisänä miami-lankaa :)


Veljen avokille pari asustetta, chihuahuaihmisiä kun ovat :)


Äidilleni kassi Marimekon Vihkiruusu kankaasta ja vanhasta lakanasta ostoskassi.


Omalle likalle 104cm OB 6/16 sammakkopaita, aika reilu tuli. Kangas Majapuun Kamomillaheppatrikoota.
Siskonpojan 1v lahjaksi tiikeri t-paita OB 4/10 Papana kaavalla lyhyin hihoin.


Itselleni OB 2/17 Hide Away huppari kauluksella ja lyhennettynä. Kaava ei toden näköisesti tuu sellaisenaan jatkossa käyttöön tulemaan. Kankaat ihania Verson puodin Yhdessä ja Taimi joustocollegeja.


Poitsulle 92cm collegehousut OB 6/16 super basic kaavalla ilman taskuja. Kangas Noshin turkoosia farkkucollegea.


Likalle 128cm raglanmekko/tunika kesä -ja yöpaidaksi. Digikangas hamsuista.


Poitsulle OB raglanpaitakaavalla kuha paita. Kohta koko kangas käytetty :) koko niukka 98.



Ja viimeisin tuotos on toissailtaiset joustocollegelegginsit Iloinen Kettuliini kankaasta. Vyötärö beigeä resoria kun mihis se näkyis. Joo, Kuosikangasta ei ollu ihan koko mittaa ;) kaava Koot muutoksin.

Joo. Olihan noita. 
Maaliskuuhun! Siellä odottaa viikon loma lasten kanssa...


maanantai 6. helmikuuta 2017

Aika rientää



Tammikuiset ompelut jatkuivat Sielulinnun parissa, itselle lapaset (kämmenpuoli musta jctä, resorit ranteissa) Tehtaamon ohjeilla...


...ja vuoritettu pussukka vaikka iltamenoihin.


Välillä neulotuttikin, kaivoin 4v vanhan neuketakin varastosta. Lankana Hanko ja ohjeena joku ranskalainen...


Korjausompelukin piti tehdä, uusi vetoketju vanhan alle pojan villahaalariin. Toimii!


Ystävän lapselle lähti nämä pöksyt :) kaavat Ottobreista.


Iso urakka oli ommella jotain itselle uutta. Joutui ihan kunnolla pähkimään kaavoitusta tuohon poikkisaumaan.


Kankaat Paapiin ruoste velour sekä EKn kamelinvärinen velour. Hupussa Käpysen vaahteranlehtiä.


Ja lopuksi vielä omalle siskolleni toppi Noshin kankaista. Saakoot synttärilahjaksi ;)

Kuunvaihde on menny sairastellessa, joten ompelutahti on kyl huvennu viime kuisesta. Suunta vain ylöspäin tästä :)

lauantai 14. tammikuuta 2017

Tammikuisia ompeluksia


Tämä Verson puodin Ompelukerhon kangas oli ensimmäinen, johon koskin tänä vuonna. Meni koko tammikuun eka viikko, ennen kuin valmista tuli, kiitos työkiireiden. Kankaana siis sielulintu, t-e:n jc ja kk:n resori. Kaavana Tyyne-esterin Aini-paita. Sielulintu joustocollegen jämistä tulee vielä lapaset ja pussukka :)


Nämä kaksi pipoa osallistuvat Kangaskorjaamolla -blogin Johannan Suomi100_käsityö -tempaukseen. Tammikuun teeman on kansallissymbolimme, joista minulta löytyi aiheeseen sopivana suomenhevosaiheista trikoota. Yhdistettynä harmaaseen trikooseen sain tehtyä pari pipoa :)


Keskimmäinen kadotti lakkinsa, joten uusi piti kasata. Tyttö tykkää nykyään sinisestä, joten sydänpipo Verson puodin jfstä kelpasi hyvin :)


Housujakin keskimmäinen tarvitsi, joten kätköistä kaivettiin riittäviä paloja 104cm housuihin. Kaavana joku sk omin sovelluksin. Joustofroteeta molemmat.


Tämän ihanan joustofroteen löysin Kangashamstereista "luottomyyjältä" (tyypiltä, jolta olen ostanut jo kolme vaatteeksi päätynyttä kangasta), Verson puodin ruskeaa paratiisin puutarhaa 😍 ostin kankaan itselleni, mutta riitti jämäpaloista vielä tähän 98/104cm tunikaan keskimmäiselle :) kaavana pohjalle kapeampi raglanpaidan kaava Pretty basic OB 6/13:sta.


Itselleni sain hihattoman tunikan turkoosein resorein (idea resorin väriin bongattu googlesta). Tykkään 💖

8 hommaa viikkoon. Ei paha ;)