Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kantoliinakahvila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kantoliinakahvila. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Markkinoita ja kuulumisia :)

 Oikein kiva viikonloppu tämä :) eilen olin vastaamassa Kantoliinakahvilasta (parinkymmenen hengen osallistujajoukko), eli söimme herkkuja ja juttelimme kaikenlaisesta kantamisesta ynnä muista asioista. Pääsin myös opastamaan yhtä pariskuntaa trikooliinan kanssa. Hyvää harjoittelua, sillä 3 viikon päästä opastan tyttöjen serkun vanhempia kantamisessa ;)

Tänään (yo. kuvassa) käytiin Savolaisilla suurmarkkinoilla Kuopio-hallilla, minä kannoin Kuopusta tsi-wraptaissa ja esikoinen istuskeli rattaissaan. Oli sen verran väsynyt aamusta, saattanut valvoa jonkun aikaa ennen kuin tuli herättelemään 7 jälkeen ;) 


Markkinoilta ostettiin mansikkamehua (kolmen pullon tarjous) ja metrilakuja, uutena makuna mm. HubbaBubba ;)


Kotona saatiin sitten lounaaksi Isin leipomia lettuja, joita tosin vain myö vanhemmat syötiin....olikin naminami lettuja :)
 
Tämmöisen onnistui Kuopus muuten tekemään, eli puremaan reiän Lamaze-heppaan :o tuosta sauman vierestä nakerti kahdella terävällä alahampaalla, pahoittelut Kummitukselle ;)

Tulipa muuten ommeltua muutakin kuin tuo kantopaneeli tällä viikolla :) mm. tämän kokeilupipon, fleecestä ja trikoosta. Seuraavana tekolistalle siis Esikoisen ja Kummipojan pipot!

Vaippapinokin tuli kuvattua, tässä kaikki käytössä olevat (kun neiti oli kertsi päällä) :) 2xFuzzibunz, 11xMyllymuksut, 2xjonkun tsi, yksi Hilivinksis ja yksi Niikki, kaikki taskuvaippoja.



Edelliseen julkaisuun on lisätty kuvia kantopaneelista!

lauantai 9. marraskuuta 2013

Elokuiset puuhat


Elokuun alussa kävimme jälleen mökillä. Ei oo kyl hassummat maisemat! Aamupäiväkävelyn maisemat...(ja tuonne ei mielellään rattaiden kanssa menisi ;))



Tuli myös otettua ekaa kertaa kestovaippoja mukaan mökille, koska luvattiin aurinkoisia kelejä eli nopeasti kuivuvia vaippoja :) näin olikin, ja jopa AIO-vaippa (violetti, äitiyspakkauksesta) kuivui nopiaan. Samalla sai kerättyä kotiinviemisiksi mustaherukoita, jotka myöhemmin osoittautuivat Kuopuksen herkuksi ;)


Päiväunia nukuttiin milloin missäkin, kuten tässä Rosalinde-rengasliinassa lonkalla, ja Colimacon et cie Biotiful (liukuvärjätty kaunistus, joka saapui heinäkuussa, mutta sittemmin myyty eteenpäin) lähirantamaisemissa, mökillä. Miten helppoa kantaminen olikaan!





Puolessa kuussa oli Kuopuksen 4kk päivä, painoa tässä vaiheessa jo noin 7,7kg :) Jämäkkä mukelo ollu alusta alkaen, ja tuntui siltä, että tulee olemaan ehtiväisempää sorttia kuin siskonsa.





Oma pomonikin kävi vierailulla, sain kukkakimpun ja kiertopokaalin :D kuten esikoisestakin aikoinaan. Aika hienoa olla vakiduunissa, jossa tämmöinen perinne. Onneksi kuitenkin pokaali ei ollut pysyvä tapaus...;)




Kantoliinakahvila järjesti kantovälinekirppiksenkin elokuun aikana, kivasti oli porukkaa paikalla ja myytävääkin löytyi.

 Elokuu oli myös sidontaharjoittelujen aikaa. Kuopus alkoi olla sen ikäinen että kaikkea pääsi kokeilemaan. Ylärivissa kaksi perusreppukokeilua, ekassa Zara Terracotta ja rintasolmu, tokassa Vauva-lehden tilaajalahjaliina ja reppuolkaimet.
Huftslingiä kokeilin Didymoksen Tom-liinalla, justiinsa riitti 3-kokoinen liina keskeytettyyn versioon (eli solmu pepun alle). Tuplaristi Didymoksen Geckoilla olikin ihan kokeilemisen arvoinen, Kuopus on kuitenkin ollut jo jonkin aikaa hyvä päänkannattelija.
Liinasidontojen harjoittelua edesauttoi se, että Isosisko palasi päiväkodin huomaan 20.8.13, muutama päivä viikossa siellä. Meille tulikin sitten päivärutiini sitä myötä :)


Elokuussa oli jo muutama viileämpi päivä, jolloin kesäisempää varustusta piti muokata hiukan, eli pipo päähän ja villasukat jalkaan, villaliinakaan ei tuntunut huonolta vaihtoehdolta ;) Didymoksen Allegro oikein hohti syysauringossa. Itselläni riitti helposti ohut kolitsihuppari.







Liinaillessa tulee otettua jostain syystä ihan hirveästi kuvia, varsinkin jos on hyvä kuvauspaikka ;) Tässäkin paikallisen Erätukun läpinäkymätön ikkunaseinä, hyvä paikka tarkistaa onko sidonta kunnossa.













 Diskreettiä liinaimetystäkin tuli muutamaan otteeseen harrastettua, mutta Kuopus oli enimmäkseen niin ihana mukelo kantaa, ettei se tuottanut ongelmaa.





(musta alkaa tuntua nämä jutut sen verran tylsiltä muiden silmille, joten olkoot lähinnä omaksi iloksi ja muistinvirkistykseksi, kuvapäiväkirjana ;)) Huomenna on isäinpäivä, jota vietetään ilman blogikirjoitusta.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kuopuksen odotus, odotus ja odotus (ja tottakai ne hankinnat ;))

Kuopus ilmoitti tulostaan vaiherikkaan odotuksen odotuksen jälkeen elokuussa 2012. Syksy ja odotus menivät hyvin, mutta kantamiset oli nollassa, en vain uskaltanut kantaa raskauden vuoksi. Mies sai töitä ja Esikko meni hoitoon 15 päiväksi kuukaudessa. Syksy ja talvi meni itseltänikin töitä (olen kaupan kassa) tehdessä.
Kun oli töitä niin pääsin tekemään hankintoja Kuopukselle :) Olin päättänyt, että Kuopusta tullaan kantamaan paljon, joten tuplarattaita ei hankittu (eikä olla edelleenkään). Päätin myös kokeilla tällä kertaa kestovaippoja, niitä tulikin kerättyä pieni pino erilaisia. Vaatteita en juurikaan hankkinut, esikoisen jäljiltä oli muutamia jäljellä pientäkin kokoa. Mutta liinat...;)

Liinoja uskalsin alkaa keräämään 01/13, jolloin saapui ensimmäinen Kuopusta varten hankittu liina. Ihastuin FB:n kantovälinekirppiksellä Didymos Geckos mauvein:iin (kuvassa sidontaharjoittelussa kettu kyydissä), ihanan violetti/harmaaseen liinaan, sopivan unisex, jos tulokas yllättäisikin ;)
Samoihin aikoihin alkoi Kuopiossa toimia myös Kantoliinakahvila :) Oli kiva tavata muita aiheesta kiinnostuneita ja tietäviä ihmisiä kahvikupposten äärellä. Nälkä uusia liinoja kohtaan kasvoi...ja niitä kävi pari lisää (jotka myin melkein heti pois kun eivät olleet "the liinoja", joita halusin. Liinoissa on se hyvä puoli, että niissä on kohtuullinen jälleenmyyntimahdollisuus :) helpommin saa myytyä kuin vaunut ;)

Vaikka olin vannonut että ei Kuopus tarvitse kuin yhden uuden oman liinan (ja takaisin palautunut trikooliina siihen päälle), niin kyllä niitä kertyi. Kuvassa oleva liinapino oli kasassa 2.4.13, päivää ennen Kuopuksen laskettua aikaa (joka ylittyi 11 päivällä :P ). Näistä ylin ja alin olivat Kuopukselle hankittuja, loput kolme mitä jäi jäljelle Esikoiselle hankitusta (ja kuopukselle ostetuista mutta myydyistä) liinoista. Merkkeinä Girasol, Didymos, Vauva-lehden tilaajalahjaliina, Haikarankehto sekä Didymos toisen kerran :) Näiden lisäksi oli kaksi trikooliinaa sekä isomman lapsen kantovälineet (reput ja tsi-neliöt) sekä rengasliinat.

Kuopustyttömme syntyi rv41+5, 14.4.13, spontaanisti aamuyöstä yllättäen kaikki :) okei, ei se ehkä yllätys oo jos syntyy joskus lasketun ajan jälkeen, mutta yllättipähän kuitenkin. Sunnuntaiaamuna meitä oli neljä :)

Alkuvaiheen liinailusta seuraavassa...