torstai 25. helmikuuta 2016

Onion 2035 mekkonen


Edellisestä postauksesta onkin jo aikaa,
työkiireitä ja sairastelua on riittänyt. Viike viikonloppuna ehdin viimein leikata kankaat Onion 2035 mekkokaavaan :) kangas oli jämäpala kangashamstereista, mustavalkoista Kuura-joustofroteeta. Ihanan pehmeää, harmillisesti 2-laatua sillä paikoitellen valkoinen kuultaa läpi. Selvimmin ero näkyy selkäkappaleissa, koska jouduin yläkappaleen tekemään kahdesta palasta.



Kaavaa muutin vain hiukan, pidentämällä etuyläosaa muutamalla sentillä. Hihat jätin myöskin pois ja kanttasin nelinkertaisella resorilla. Kaula-aukolle ompelin muutaman suoran rypytyksen kaventaakseni keskiosaa, koska koko oli liian iso. Seuraavalla kerralla kokeilen Lää :)


Eiköhän tällä tuu tehtyä toistekin :)

maanantai 1. helmikuuta 2016

Helmikuiset pastellit (haaste vol 2)


Heti helmikuun aluksi ajattelin täyttää HommaHuoneen pastellivärien haasteen. En yleensä ompele hempeitä sävyjä, mutta niitä on kuitenkin eksynyt kangaspinooni. Tekolistalla olikin kesäpaidat kahdelle nuorimmalle, ja kankaat osuivat yksiin pastellien kanssa. Ei kun hommiin siis vapaapäivän kunniaksi (neljänteen semmoiseen viikon sisään :P) näihin meni aikaa (eilen leikattuja) 1,5h + 1h. Tuli kokeiltua uuttakin!


Aamulla ehdittiin tyttöjen kaa ulkoillakin hienossa säässä!



Ensin ompelin koossa 98cm SK 01/09 paitakaavalla lyhythihaisen tunikan keskimmäiselleni. Helmaan kokeilin pitsikuminauhaa jota yritin olla venyttämättä :) hihat käännetty kapeasti, rullapäärme olis ollu tähän varmasti kiva. Kangasta oli tosi niukasti, joten kaula-aukkokin on mitä on. Mutta riittänee käytössä :) onnellinen tyttönen perhospaidastaan :) kangas taisi olla Majapuun.


Toisena ompelin jo isäinpäiväksi aikomani Dodo-paidan samisteluun, 86cm pojalleni. Kaava on OB 4/10 Papana, lyhyillä hihoilla. Normaalit kaksoisneulakäänteet ja nelinkertainen kantti pääaukolla :) tästä oon ruvennu tykkäämään ja onnistuu kotikoneellakin. Kangas on Dodo jerseytä Käpyseltä. Edessä tietty Dodo ;)



Seuraavaksi sitten muiden värien kimppuun, pari violettia perushametta tulossa tytöille :)


lauantai 30. tammikuuta 2016

Retroteema jatkuu hihattomalla tunikalla


Ruskeita aaltoja on tullu säästeltyä jonkun aikaa ja itelle siitä piti jotain tehdä. Ensi kesää ajatellen teen näitä hihattomia eri versioina, edellisen mustikkapaidan jälkeen halusin tunikan :)


Kaava on yhdistelmä muokattua Ehtaa ja olkaimet jo tyystin muokatut Jtkk:n kaavasta. Rintojen kohdalla on rypytystä sivulla ja vyötäröllä on löysyyttä, joka lopulta sai jäädä valmiiseen vaatteeseen, seuraavaan tarviikin sitten keksiä jotain jo etukäteen. Helmaan laitoin resorin kokeiluksi, 60cm leveään 45cm resorin, joka on valmiina n.10cm korkea. Pään- ja kädentiet kanttasin nelinkertaisina resorilla.


torstai 28. tammikuuta 2016

Jottai retromaista



Oranssi, ruskea ja valkoinen. Nämä miellettäneen retroväreiksi. Ne sopivat myös hyvin yhteen :) en omistanut ruskeavalkoiseen ralliraitaan yhteensopivia resoreita (pitäisikin päivittää värikavalkadia ;)), joten yhdistin siihen kirkkaan oranssia.


Ķaavana näissä olkainhaalareissa on uusimman Ottobren 1/16 Koala haalari. Muokkauksina taskun poisjättö, vetskari pitempänä ja pitkät jalkaresorit, kun kankaassa loppu pituus kesken....voi olla että lahkeetkin päätyvät shortsipituuteen kesään mennessä.


Pääaukon resoria ommellessa katkesi jälleen yksi kaksoisneula :/ vika jäljellä, joten pitänee ostaa lissee ;) vielä kun samassa paikassa olisi resoria alessa, mutta voihan olla että tulee jopa halvemmaksi tilata kahdesta paikasta :)

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Värihaastetyö: Sininen tammikuu


HommaHuone blogi järjesti täksi vuodeksi värihaasteen, kullekin kuulle oman värinsä. On tullut kyllä paljon ommeltua sinisestä, mutta tässä kuussa en vielä yhtään. Onneksi tekolistalla oli jotain, mikä sopi aiheeseen :) sinisen sävyistä turkoosi on ollut jo 10v rakas väri, aina häiden suunnittelusta saakka.
.


Olen ihastunut joustofroteeseen niin lasten housuissa kuin omissa vaatteissanikin. Lähes kaikki tekemäni imetysvaatteet ovat jf:ää, ja halusinkin sitten myös normitoppeja siitä. Kangashamstereista löytyi muutamakin kangas, joista tulee väkerrettyä...


Siniseen haasteeseen sopivana tartuin Mustikka kankaaseen. Tämä on ilmeisesti aikanaan pesussa värjääntynyttä, muttei niin pahasti ettei kehtais julkisesti näyttäytyä. Resorin värin jouduin valitsemaan olemassa olevista, joten korostetaan sitä vähäistä punaista mitä kankaassa on :)



Aukot kanttasin ompelukoneella resorista ommelluilla renkailla ja helmaan jouduin tekemään lisäyksen kun ilmeisesti toppikaavani olikin kovin lyhyttä mallia. Kaavana pohjalla JTKK:n XL paitakaava.


torstai 21. tammikuuta 2016

20t täynnä, ompelut ja kantamiset jatkuu


20 000 lukukertaa. Vau. Aika paljon omasta mielestäni :) blogikin ylitti 2v marraskuussa.


Tämän päivän blogipostaus kertoo juuri siitä, mistä blogikin, ompeluista, kantamisesta, tällä kertaa myös kantamiseen ompelemisesta ;)

Viime viikolla onpelukoneeni kävi huollossa Husoluxilla ja kone on taas kondiksessa :) en vaan sitten työkiireiltäni ehtinyt ompelemaan.

Girasol Amitola wraptai half buckle

Tällä viikolla otin härkää sarvista ja tiistaina leikkasin ja suurimmalta oson ompelin kantovälinettä. Eilen keskiviikkona  sain ommeltua wraptain viimeiset osat ja tänään säilytyskassin sille. Melkonen rykäsy ja korjailtavaa jäi wraptaihin, mutta ne myöhemmon ;)


Ennen kuin kone päätyi huoltoon, jäi kesken kolmet housut pojalleni koossa 86cm :) kaavana pohjalla luottis OB 6/13 Giant Triangle. Tänään sain ne sitten viimeisteltyä :) lahkeet olin jo surautellut kaverin saumurilla :)


Kankaat ruskeaa joustofroteeta (foorumilta), joustofroteisia vihreitä aaltoja (jostain kangaspaketista) ja Noshin farkkucollegea kahdessa värissä. Resorit sekalaisia mitä sattu löytymään. Fc housuissa kokeiluna kuminauhavyötärö.


Ompelemisiin ja kantamisiin! Kaikki vapaa-aikani uppoaa näihin :P

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Poikani 1 vuotias ♡





Hän selvisi ensimmäisestä vuodestaan, jes! Kuopukseni, poikaseni, on jo taaperoksi ehtinyt ♡😢 iso poika on jo, tepastelee ja melkein juokseekin jo ympäriinsä, siskojensa perässä. Muutamia sanoja tapailee, omaa tahtoa löytyy ja on aikamoinen jekuttelija ♡ aloittaa ensi viikolla päiväkodinkin, saa hoitotäteihin vauhtia varmasti ;)


Rakkauspakkaukseni ♡

Ot, kantovälinegalleria 2015 on päivitetty ;)
Kantovälinegalleriaan mars!

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Retrock viimein


Viimein sain tehtyä jotain ihanasta Retrock-joustofroteesta. Ihastuin tästä tehtyihin luomuksiin Ompeluelämää lukiessani, ja joku yläosa tästä oli saatava. Kangasta tuli haalittua sen verran että sain tunikamekkosen 3/4hihoilla ja taskuilla :) huppuunkin olisi riittänyt, mutta en halunnut kaula-aukolle ylimääräistä.


Kaavan pohjalla on Koot.fi:n Ehta XL, jota on pienennetty Lään ja tehty muutamia muita muutoksia olkapäille (lyhyemmät vekit) ja sivuille. Taskut ovat pelkät päällikankaaseen kiinnitetyt taustapalat. Helma yltää noin polviin.




Nyt olisin vaatteiden puolesta valmis juhlimaan poikani 1-vuotispäivää, mutta vielä pitää harkita ompelisiko pojallekin jämäpaloista jotain. Seuraavaksi tosin pitänee käydä tuolinpäällisten kimppuun, ja kaiketi täällä pitäis siivotakin joskus ;) onneksi on vain kaksi (pitkääää) työpäivää viikolla.

Joulu on ohi, jes!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joululahjoja

Tuli rutistettua viikossa loput 9 joululahjaa. Työt vähän hidasti tahtia, mutta deadlinen koittaessa eilen, valmista on! Kankaista lähes kaikki (paitsi resorit) Kangashamstereista.


Esikoiselle ompelin tunikan (sk 1/09 paidan pohjalta) merenneidot trikoosta koossa 122cm.


Sekä Lumikin mekon joustofroteista (sk 1/09 mekko pohjalla) koossa 122cm.


Viimeisenä eilen valmistuneet Rakkaus-pöksyt sivutaskulla (Sk 11-12/09 pojan housut pohjalla) :)


Keskimmäinen sai myös Rakkaus-pöksyt harmaina (Sk 11-12/09 tytön housut) koossa n.98cm (kuva jäljempänä) sekä tiikeripaidan (sk 01/09) Noshin trikoosta koossa 98cm.



Nuorimmaiselle ompelin kesäksi 86cm t-paidan Ob 4/10 papana-kaavalla. Rakkaus-housujen kaavan pohjana 86cm Ob6/13 Giant triangle.


Siskontytölle nopsaan haaremit pallofroteesta (saa nähdä sopiiko -kaavalla).


Viimeisenä valmistui isimiehelle eka huppari, mustasta nukatusta collegesta, resorista ja Starwars-trikoosta. Kaavana pohjalla Joka tyypin kaavakirjan L koon miesten paita. Muutamia virheitä tuli mut niitten kanssa saa elää lahjan jo saanut ukkokulta ;)



maanantai 7. joulukuuta 2015

Liinapinossa tuulee, uusi tulokas Indajani Yee!


Liinapuolellakin tapahtuu, kun sille päälle sattuu. Pari liinaa lähti lyhentyneinä (Girasol Amitola & Ellevill Jack), yksi uusi tuli tilalle. Kantoliinakauppa.fi:ssä oli mustan perjantain alessa Indajani Yee ja semmoinen lähti turkoosilla kuteella viitoskoossa mulle :) kyseinen liina on tasapäinen, jossa hapsut. Pesun jälkeen hapsuja lukuunottamatta tasan 4,2m ja leveyttäkin jäljellä 73cm. Muistaakseni neliöpaino on jotain 250g luokkaa, ja ohuemmalta tuo tuntuukin kuin esim Indajani Tiil. Kesäksi tuo on varmasti tosi mukava, kudonta vaikuttaa ilmavalta. Nyt on ainakin aikaa pehmittää tuota kesäksi ;)


Yeen hapsut hiukan menivät sekaisin pesussa, mutta selvittely oli aika helppoa. Harkinnassa häntien lyhentäminen lähemmäs koristeellista osuutta :)

Liinapino 7.12.2015


Pinossa jäljellä:
Didymos Tom 3 (myydäkö vai ei, ollut 4,5v)
Indajani Tiil Naranja 6
Indajani Yee Turkoosi 5
Didymos Indio Turkoosi 5
Ellevill Zara Ocean 6 (ehkä myyn, mut vika Elle!)
Exidna 7 (myynnissä)
(Hui, ei villaa laisinkaan!)


Testissä meillä kävi Indajani wraptai. Siinä on säädettävä paneeli (leveyssuunnassa) sekä ylä että alareunasta. Ihan mukava tapaus oli :)

Kyllä tässä on ehditty ommellakin, siskon perheen lahjat ja omille mukeloille parit housut valmiina. Yhdet ei-lahja-housutkin (122cm jf) ompelin, tässä ne :)